Ylipainoisuuden osalta korostetaan, että kaikkein tärkeintä on yrittää muuttaa elämää terveellisemmäksi liikunnalla ja terveellisemmällä ruokailulla. Se kuulostaa tietysti hyvältä, mutta kuten jokaisen muunkin terveysongelman yhteydessä, itsestään selvistä ratkaisuista ei aina ole hyötyä.

Me kaikki tunnemme varmaan ”kilpirauhasselityksen”, jolla kehon painoa perustellaan, ja useissa tapauksissa se onkin totta. Joskus saattaa selityksissä piillä masennus ja ahdistushäiriöt tai fyysiset ongelmat, joiden vuoksi painon nousun ja terveysongelmien noidankehästä ei päästä ulos. Välttämättömät lääkkeetkin saattavat estää painonpudotusta.

Lihavuusleikkaus on tällaisessa tapauksessa suurena apuna, sillä se ei anna pelkästään sysäystä elämäntapamuutokseen, vaan auttaa poistamaan erilaisia esteitä sen tieltä.

 

Viisi yleistä ongelmaa

Ongelmat, jotka heikentävät elämänlaatua ja sen myötä painonpudotusta, mutta joita lihavuusleikkaus lievittää, ovat seuraavat:

  • Lihavuus – voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta kannattaa mainita, koska usein ei tiedetä milloin kyseessä on lihavuus ja milloin vain ylipainoisuus. Lihavuutta ei toisinaan aiheuta vain huono ravitsemus tai vähäinen liikunta, vaan sitä voivat ”edistää” myös muut fysiologiset tekijät.

Oheissairauksista riippumatta lihavuusleikkaus on ehdottomasti soveltuva toimenpide, mikäli sinun painoindeksisi on yli 40 kg/m2. Muussa tapauksessa, esimerkiksi yhdessä jonkin seuraavista neljästä terveysongelmasta kanssa, leikkaus on suositeltavaa painoindeksin ollessa välillä 30–39,9 kg/m2.

  • Kakkostyypin diabetes – lihavuusleikkaus on tehokas keino diabeteksen hoidossa. Rasvamassan vähentäminen nostaa kudosten insuliiniherkkyyttä ja leikkausta seuraava elämäntapamuutos varmistaa, että muutos on pysyvä.
  • Verenpainetauti – vaikkakin sitä aiheuttavat eri tekijät, kuten ikä, geenit, suolan käyttö ym., on lihavuus yksi tärkeimmistä, jonka poistuessa hypertensio lievenee.
  • Uniapnea – paras hoito tähän on edelleen painonpudotus, jota lääkärit myös ensimmäiseksi suosittelevat. Painonpudotus voi huonon unenlaadun yhteydessä olla hankalaa, mutta ei varmastikaan lihavuusleikkauksen yhteydessä.
  • Korkea kolesterolipitoisuus – ruokavalion pienemmät määrät ja terveellisemmät valinnat, jotka lihavuusleikkauksen avulla on helpompi saavuttaa, vähentävät veren kolesterolipitoisuutta.

Sopiiko lihavuusleikkaus minulle?

The Health Clinic on laatinut erilaisia aineistoja auttamaan asiasta selville pääsemisessä ja omaa terveyttä koskevista kysymyksistä päättämisessä. Missään tapauksessa kyseessä ei ole aihe, jota pitäisi hävetä tai josta tulisi päättää yksin.

 

Tutustu aineistoon tässä – ”Lihavuusleikkaus – hyvä tietää”

Jos kysymyksiä herää – ota meihin yhteyttä.