fbpx

Meistä

The Health Clinic on vuonna 2009 perustettu Viron ensimmäinen terveydenhoitoturismin välittäjäyritys.

Meidän roolimme edustajana on taata potilaillemme se, että he tarvittaessa pääsevät plastiikkakirurgisiin sekä lihavuuskirurgisiin toimenpiteisiin. Meidän tavoitteenamme on tehokkaasti ohjata potilas kirurgin luo, taata pääsy leikkaukseen ilman pitkää odotusjonoa ja muita hankaluuksia ilman välitysmaksuja. Me haluamme potilaillemme tarjota enemmän samalla rahalla.

Kymmennen toimintavuotemme aikana olemme kokeneet paljon ja tiedämme, miten tällaisen yrityksen tulee toimia. Tähän päivään mennessä olemme auttaneet satoja huolineen puoleemme kääntyneitä, ja haluamme myös jatkossa olla yhteistyökumppanina ihmisten yksityisten kysymysten ratkaisemisessa.

Toimimme kahdella hoitosuunnalla, joita ovat plastiikkakirurgia ja lihavuuskirurgia (bariatria). Olemme valinneet yhteistyökumppaneiksemme Viron kokeneimmat asiantuntijat, ja leikkaukset sekä prosessit tapahtuvat Viron suurimmissa julkisissa ja yksityisissä sairaaloissa.

 

Mitkä ovat The Health Clinicin tehtävät?

Ensimmäisestä yhteydenotossa lähtien palveluksessasi on asiakaskoordinaattorimme, joka on linkkinä potilaan ja terveydenhoitoasiantuntijan välillä. Hän ratkaisee kaikki kysymykset ja ongelmat ennen matkustamistasi Viroon, eikä yksikään kysymyksesi jää vastauksetta.

Tallinnaan saapuessasi sinua odottaa konsulttimme, joka vastaa siitä, että kaikki sujuisi häiriöittä täällä ollessasi. Järjestämme kaikki paikalliset kuljetuksesi eikä sinun tarvitse huolehtia mistään kuljetuksen yksityiskohdasta. Konsulttimme on käytettävissäsi 24/7.

Kotiin lähtiessäsi olemme edelleen käytettävissäsi, ja yhdessä terveydenhoitohenkilökunnan kanssa löydämme ratkaisut kaikkiin mahdollisesti syntyviin kysymyksiin ja ongelmiin.