Vatsan rasvaimu

Eri kehonosien ja ennen kaikkea vatsan rasvaimu on aihe, josta kerrotaan erilaisia tarinoita. Tiedon kerääminen ja jakaminen on tietysti kaikin puolin hyödyllistä (varsinkin ennen isoja askeleita), mutta on tärkeää vakuuttua faktan paikkansapitävyydestä ja tiedonlähteen luotettavuudesta. Tässä artikkelissa kumoamme joitakin yleisiä rasvaimua koskevia myyttejä.

 

Vain turhamaisille ja laiskoille?

Yksi yleisimmistä vatsan rasvaimua koskevista myyteistä on, että kyseessä on kuviteltuun ongelmaan tarkoitettu kauneushoitotoimenpide. Eniten toimenpiteestä saa lukea keltaisesta lehdistöstä – kuinka joku julkkis on taas käynyt sellaisessa tai että kyse on jälleen uudesta kauneushullutuksesta.

Luonnollisesti on niitä, jotka menevät liiallisuuksiin kauneuskirurgian osalta. Samoin on niitäkin, joiden pakkomielteenä on esimerkiksi terveellinen ruokavalio tai treenaaminen. Oman kehon muokkaaminen viimeksi mainittujen avulla on joka suhteessa normaali ilmiö, mutta asiat eivät aina suju toivomallasi tavalla.

Tosiasia on se, että elämäntavoista riippumatta keho voi pysyä tietynlaisena tai muuttua jollain tavalla, josta emme pidä. Kun painosi laskee, rasvaa voi silti jäädä paikkoihin, jotka pilaavat sinun uutta ja terveellisempää ulkonäköäsi. Tai olet aivan normaalipainoinen henkilö, mutta ainoastaan täydellinen syömättömyys voisi poistaa ei-toivotut poimut. Vatsa on usein yksi sellaisista kehon alueista ja vatsan rasvaimu voi auttaa siihen.

Toiveessa tuntea olonsa miellyttäväksi omassa kehossaan ei ole mitään tuomittavaa. Jos taas puhutaan laiskuudesta, se liittyy toiseen myyttiin rasvaimusta.

 

Vatsan rasvaimu ei ole laihdutuskeino

Rasva liittyy ylipainoon, joten lihavuusleikkauksien ja rasvan poiston yhdistäminen on ymmärrettävää. Vatsan rasvaimu on kuitenkin käyttöaiheena vain suunnilleen normaalipainoisille henkilöille, sillä suureen lihavuuteen hoitotoimenpiteellä ei olisi mitään vaikutusta.

Koska poistettava rasva on peräisin vain pintakerroksesta ja valtava osa lihavuudesta kerääntynyttä rasvaa on lihaksen alla, vatsan rasvaimu voi ainoastaan muokata kehoa, ei laskea merkittävästi painoa.

Myytti on yleinen myös USA:ssa. Esimerkiksi kauneus- ja lihavuusleikkausten opas RealSelf on tämän ja yhdeksän muun myytin vastapainoksi tuonut esiin seuraavat faktat:

  1. Rasvaimu ei ole painonpudotuksen käyttöaihe.
  2. Rasvaimu ei poista selluliittia – vaan saattaa jopa syventää sitä.
  3. Rasva ei palaa minnekään muualle – todisteita muualle kertymisestä ei ole.
  4. Rasvaimu saattaa olla kivuliasta – kyseessä on kirurginen toimenpide ja kipu tai jäykkyys voi kestää yli viikon. Sen lievitykseen on kuitenkin olemassa särkylääkkeitä.
  5. Ikä ei ole tärkeä – enemmän merkitystä on yleisellä terveydentilalla ja kehon painolla.
  6. Lihavilla henkilöillä ei hoitotoimenpiteellä välttämättä ole oleellista vaikutusta – viisaampaa on liittää vatsan rasvaimu oman painonpudotussuunnitelman oheen ja varmistaa kehon sopiva muokkautuminen.
  7. Sopii sekä naisille että miehille – miehiäkin vaivaavat itsetunto-ongelmat ja treenaaminen ei välttämättä poista ei-toivottuja poimuja.
  8. Rasvaa voi poistaa vain kohtuullisen määrän – suurempaan rasvanpoistoon sopii elämäntapojen muuttaminen.
  9. Kuntoutuminen on tärkeää – leikkauksen jälkeen on tärkeää pysähtyä ainakin viikoksi ja palata arkisiin toimiin varovasti, jotta kuntoutuminen olisi tehokasta ja mukavaa.
  10. Vatsan rasvaimu ja abdominoplastia ovat kaksi eri asiaa – ensimmäinen käsittelee rasvaa ja jälkimmäinen ihoa. Joissakin tapauksissa voi olla sopivaa käyttää kumpaakin toimenpidettä.

 

Rasvan poistaminen on tehokas keino muokata omaa kehoa. Yleisimmin siihen käytetään juuri vatsan rasvaimua, koska juuri siellä rasva voi kaikkein itsepintaisimmin pysyä. Miksi ei antaa itselleen mahdollisuutta muokata omaa kauneutta?

Lisää samasta aiheesta: ”Kokemuksia rasvaimusta: 10 asiaa, jotka tulee tietää etukäteen”