fbpx
Ansiktslyftning

Monet naiset alkavat 40-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen ajatella sitä, miten voisi kertyvistä vuosista huolimatta näyttää nuorelta. Apukeinoja siihen tarjotaan seinästä seinään: voiteita, seerumeita, naamioita, monenlaisia kosmetologilla tehtäviä kasvohoitoja, injektioita ja kauneusleikkauksia. Kasvojen kohotusleikkauksella on mahdollista ihoa kiristämällä poistaa ryppyjä kasvoista ja kaulasta ja muuttaa kasvojen muotoa. Tunnetuista nuorennustavoista kasvojen kohotusleikkaus on kaikkein tehokkain ja vaikutukseltaan pitkäaikaisin, mutta koska kyseessä on kuitenkin leikkaus, tulee ottaa huomioon myös aika, joka kuluu turvotusten laskemiseen ja arpien muuttumiseen vähemmän havaittaviksi.

 

Milloin kauneusleikkaus kannattaa tehdä?

Suomalaisten naisten keskuudessa kauneusleikkaus ei ole tavallisesti ensimmäinen asia, jota nuorekkaamman ulkonäön saamiseen käytetään. Ensin kokeillaan tavanomaisia ihonhoitotuotteita ja etsitään apua kosmetologilta. Nykyisin kosmetologien salongeissa tarjotaan monenlaisia erikoishoitoja, jotka lupaavat myös sileän ja kimmoisan ihon ilman, että siihen tarvittaisiin leikkausta. Tavallisesti niiden kokeilemisen jälkeen todetaan, että hoidon tulokset olivat hyviä, mutta ne eivät kestä kovinkaan kauan; kauniin ulkonäön säilyttämiseksi niitä tulisi tehdä uudelleen ja uudelleen, joka lopputuloksena muodostuu hyvin kalliiksi.

Kasvojen kohotusleikkauksen etuna on se, että kerran toteutetun hoidon tulokset näkyvät vielä monen vuoden kuluttua. Ikääntymistä se ei tietenkään pysäytä, mutta ikätovereitaan nuoremmalta leikattu henkilö kyllä näyttää.

Kasvojen kohotusleikkausta ei kannata suorittaa liian nuorena, ensimmäisten ryppyjen ilmaantuessa. Tyypillinen potilas on 40–60 -vuotias, vaikka leikkaus voidaan toteuttaa myös 70 tai 80 vuoden iässä, jos terveys on kunnossa. Kaikkein parhaat ja pitkäkestoisimmat tulokset saavutetaan silloin, kun iho on veltostunut, mutta syviä ryppyjä ei vielä ole; iho on ohut; potilaan yleisterveys on hyvä. Vaikka komplikaatiot ovat harvinaisia, kasvojen kohotusleikkausta ei suositella henkilöille, joilla on korkea verenpaine tai tromboosin vaara.

 

Luota sisäiseen tunteeseesi

Joskus kauneusleikkauksiin suhtaudutaan epäillen siitä syystä, että sillä tavoin tavallaan sekaannutaan luonnolliseen ikääntymiseen. Miksi näyttää neljäkymppiseltä, jos todellisuudessa olet kuusikymppinen?

Tässä kaikki riippuu siitä, kuinka nuoreksi henkilö itse itsensä tuntee. Jos vaikuttaa siltä, että joka tapauksessa ei edessä ole odottamassa muuta kuin ilottomat eläkevuodet, niin nuoremmaksi muutetuista kasvoista ei ole todellakaan hyötyä. Mutta jos henkilö tuntee itsensä nuoreksi ja ainoa, mikä muistuttaa hänelle hänen iästään on peili, silloin kannattaa miettiä, onko kauneusleikkaus juuri se mitä hän tarvitsee – jos ei muiden, niin oman itsensä vuoksi!

Lue lisää