Lankakohotus

V Soft Lift ‑langat ovat vallankumouksellinen menetelmä nuorekkaan ulkonäön palauttamiseen ja säilyttämiseen ilman leikkausta. Toimenpiteessä käytetään ohuita lankoja, joilla kohotetaan ja kiristetään kasvojen ihoa, mikä antaa luonnollisen lopputuloksen. Langat stimuloivat myös kollageenin tuotantoa auttaen saavuttamaan sileämmän ja nuorekkaamman ulkonäön.

Palauta kasvojen raikkaus

Nuoret ja terveet kasvot ovat V:n muotoiset. Kudosten vanhetessa ja painovoiman vaikutuksesta kasvojen rasvatyynyjen ja lihasten volyymi sekä ihon kimmoisuus vähenevät ja tukirakenteet heikentyvät. Sen seurauksena V:n muoto katoaa pikkuhiljaa, kasvot muuttuvat pidemmiksi ja neliömäisemmiksi ja näyttävät vanhemmilta. Posket, leukalinja ja kulmakarvat painuvat alaspäin ja kaulan iho löystyy. Useilla yli 35-vuotiailla potilailla (joskus myös nuoremmilla) voidaan havaita enemmän tai vähemmän nenä-, suu- ja leukapoimuja ja leukalinjan muodon vähenemistä.

V Soft Lift on tekniikka on peräisin itämaista, ja sitä käytetään itämaille ominaisten pyöreiden kasvojen muokkaamiseen pidemmiksi. V Soft Lift käyttää tavanomaisia langoitusperiaatteita, mutta lankojen sijoittelua on muunnettu. Aiemmin roikkuvan kasvojen ja kaulan ihon kohottamiseen tarvittiin yleensä kirurgista hoitoa, koska tehokkaita ei-kirurgisia toimenpiteitä ei ollut olemassa. Nyt tämä ongelma on ratkaistu!

Miksi kasvojen lankakohotus kannattaa tehdä Health Clinicissä?

Lankakohotus 1

Parhaat asiantuntijat

Toimenpiteitä suorittavat vain tunnustetut lääkärit, jotka ovat perusteellisesti koulutettuja oman alansa asiantuntijoita. 

Lankakohotus 2

Yksilöllinen lähestymistapa

Haluamme tarjota ymmärtävän ja palvelualttiin ympäristön, joten kiinnitämme erityistä huomiota jokaisen ihmisen yksilöllisiin esteettisiin tavoitteisiin, toiveisiin ja tarpeisiin.

Lankakohotus 3

Korkea asiakastyytyväisyys

Potilaiden runsas lämmin palaute ei kerro vain lääkäreidemme ammattitaidosta, vaan myös empaattisesta ja ystävällisestä asiakaspalvelusta.

Lankakohotus 4

Turvallisuus ja laatu etusijalla

Painotamme turvallisuutta ja laatua ja noudatamme tiukasti kaikkia standardeja ja turvallisuusvaatimuksia, jotta jokainen toimenpide tehtäisiin mahdollisimman huolellisesti ja tarkasti. 

Lankakohotus 5

Parhaiden tavaramerkkien tuotteet

Kirurgimme käyttävät vain parhaita tuotteita. Sen ansiosta riskit ovat pienempiä, toipuminen on nopeampaa ja tulokset ovat halutunlaisia.

Hinnat

Kolmannella kauneuspistoskäynnillä liityt automaattisesti Health Clinicin kanta-asiakasohjelmaan, joka antaa sinulle jatkossa 10 %:n alennuksen kaikista kauneuspistos- ja lankahoidoista.

V Soft NiididNormaali hinta / kanta-asiakashinta
Yksi toimenpide
Enintään 6 niiti570 € / 513 €
8 lankaa750 € / 675 €
10 lankaa910 € / 819 €
12 lankaa1070 € / 963 €
V Soft ‑lisätoimenpiteen hinta (tarvittaessa noin 3 viikon kuluessa)80 € / lanka

Ensimmäisen konsultaation hinta 75 €. Hinta vähennetään toimenpiteen hinnasta, jos konsultaatiota seuraa toimenpide samalla käynnillä.

MISTÄ ON KYSE?

Toimenpiteen lisätiedot

Mitä V Soft Lift ‑langat ovat?

V Soft Lift ‑langat ovat uudenlaisia ja lujia PDO- eli polydioksanonilankoja, joiden avulla kasvojen ja kaulan kudoksia voidaan nostaa turvallisesti ja tehokkaasti ja stimuloida uuden kollageenin tuotantoa.

Lopputulos on luonnollinen, ja jokapäiväisen elämän jatkaminen on mahdollista heti toimenpiteen jälkeen. V Soft Lift ei korvaa kirurgista hoitoa, mutta tulokset ovat silti merkittäviä. Jos kudokset ovat löystyneet voimakkaasti eikä langoilla saavutettava vaikutus ole riittävä, ainoa seuraava mahdollisuus on kirurginen hoito. Kasvolangat imeytyvät täydellisesti 6 kuukauden kuluessa.

Miten kasvolangat toimivat?

V Soft Lift ‑sarjassa on kahdentyyppisiä lankoja: mono- eli mesolankoja ja piikikkäitä lankoja. Langat johdetaan pienen reiän kautta kanyylilla ihoon tai ihon alle, jossa ne muodostavat rungon kudosten tukemiseksi.

Piikikkäät langat ovat ohuet, mutta vahvat, ja ne tarttuvat erityisillä väkäsillään ihoon. Niiden ansiosta ihoa ja sen alla olevia kudoksia voidaan nostaa välittömästi ja auttaa siten palauttamaan kasvojen V:n muoto. Lisäksi ihon alla lankojen ja väkästen ympärille syntyy tulehdusreaktio, joka stimuloi uuden kollageenin tuotantoa ja lisää siten ihon volyymia ja parantaa sen rakennetta ja kimmoisuutta.

Monolangat eli mesolangat ovat sileitä, ja ne asennetaan ihon sisään verkon muotoon. Monolangat parantavat erityisesti ihon tekstuuria, ja niiden kohottava vaikutus on minimaalinen. Sekä langat että niiden asentaminen kanyylilla stimuloivat kollageenin tuotantoa lankojen ympärillä ja parantavat hoidetun alueen verenkiertoa. Monolankoja voidaan käyttää joka puolella vartaloa.

Millaisia alueita voidaan hoitaa kasvolangoilla?

Vaikka V Soft ‑lankoja voidaan asentaa joka puolelle vartaloa, ne vaikuttavat tehokkaimmin kaulaan ja leukalinjaan.

Mitkä ovat V Soft Lift ‑lankojen hyödyt?

V Soft Lift ‑langat toimivat tehokkaimmin löystyneeseen ihoon kasvojen alaosassa, jota on vaikea hoitaa tehokkaasti pelkästään botuliinitoksiinin tai täyteainepistosten avulla ja jota muuten hoidetaan huomattavasti invasiivisemmin kirurgialla. Langoilla voidaan tehokkaasti kohottaa poskien, leuan alueen ja kaulan löystynyttä ihoa sekä nostaa suupieliä ja kulmakarvoja.

Kasvojen lankakohotustoimenpide antaa moninkertaiset tulokset:

  • kasvojen kudoksia ja ihoa välittömästi kohottava vaikutus
  • kasvonpiirteiden ja leukalinjan korjaaminen
  • uuden kollageenin tuotanto ihossa
  • ihon kiristyminen
  • tulokset kestävät noin 1–2 vuotta

Kuinka kauan toimenpide kestää?

Protseduur kestab tavaliselt 30-60 min.

Onko toimenpide kivulias?

Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa, ja yleensä se on vain hieman kivulias tai epämiellyttävä.

Kuinka kauan tulokset kestävät?

Ensimmäinen, mekaanisesta lankojen kiristyksestä aiheutuva vaikutus paranee seuraavien kuukausien aikana, kun lankojen ympärille alkaa muodostua uutta kollageenia. Noin 6–8 kuukauden kuluttua langat ovat imeytyneet ja kollageeni on täysin muotoutunut, mutta kohottava vaikutus säilyy vielä 6 kuukautta tai kauemmin uuden kollageenin soluja nuorentavien ja ihoa kiinteyttävien vaikutusten vuoksi. Tulos kestää yleensä noin 1–2 vuotta riippuen iästä, elämäntyylistä ja ihotyypistä, ja se voi kestää kauemmin, kun ihoa hoitaa hyvin ja välttää aurinkoa sekä tupakointia. Lankoja voidaan tarvittaessa lisätä. Yleensä se tehdään 3–4 viikon kuluttua. Toimenpide on suositeltavaa uusia kerran vuodessa.

Ovatko kasvolangat turvallisia?

Kaikki V Soft Lift ‑langat ovat FDA:n hyväksymiä, ja PDO-langat ovat turvallisimpia kehossa käytettäviä lankoja. PDO-lankoja on käytetty jo yli 30 vuotta ortopedisessa kirurgiassa, plastiikkakirurgiassa ja silmäkirurgiassa. Kyse ei ole perinteisesti pysyvistä langoista, vaan PDO-langat imeytyvät täydellisesti 6 kuukauden kuluessa ja ärsyttävät kudoksia minimaalisesti.

Kenelle V Soft Lift ‑langat sopivat?

  • Langat sopivat potilaille, joilla on ihon löystymisen merkkejä eli joilla kulmakarvat, posket ja leukapielet painuvat alaspäin, joilla leuan muoto on katoamassa tai joilla kaulan iho on löystynyt. Nämä merkit alkavat yleensä näkyä vähitellen yli 35-vuotiaana
  • Ne sopivat myös potilaille, joiden iho on jonkin verran löystynyt aiemman kirurgisen kasvojen tai kaulan kohotusleikkauksen jälkeen
  • Langat on tarkoitettu myös niille, jotka eivät halua mennä kirurgiseen kasvojen tai kaulan kohotusleikkaukseen korkean hinnan, pitkän toipumisajan, suurempien riskien tai muiden syiden vuoksi

Voiko kasvolankoja yhdistää muihin toimenpiteisiin?

Lankoja voidaan yhdistää onnistuneesti muihin toimenpiteisiin, kuten botuliinitoksiiniin, täyteainepistoksiin, mikroneulaukseen ja laserhoitoon. Yleensä ne tehdään muutaman viikon kuluttua, mutta tarvittaessa (esimerkiksi jos asiakas ei voi tulla uudelleen muutaman viikon kuluttua) joitain toimenpiteitä voidaan tehdä myös samana päivänä. Täyteainepistokset pistetään yleensä muutaman viikon kuluttua lankatoimenpiteestä. Tällöin on mahdollista arvioida paremmin lankojen avulla saavutettu vaikutus ja muotoilla sitten sen perusteella poskia ja leukaa tai muita kasvojen alueita täyteaineilla. Noin 2 viikkoa ennen toimenpidettä on suositeltavaa pistää botuliinitoksiinia, jotta kasvojen kudoksia alaspäin painavat lihakset rentoutuvat.

Langat, täyteaine, botuliinitoksiini vai jokin muu toimenpide?

Jokaisella toimenpiteellä on oma käyttöaiheensa, eikä yksi korvaa muita. Yleistäen voidaan sanoa, että botuliinitoksiini on tehokkain kasvojen yläkolmannekseen lihasten aiheuttamien ryppyjen tasoittamiseen. Täyteainetta käytetään eniten kasvojen keskiosan, poskien ja huulten korjaamiseen, ja langat pystyvät nostamaan ja muotoilemaan tehokkaimmin kasvojen alaosaa. Yleensä kyseisiä menetelmiä käytetään yhdessä.

Esimerkiksi täyteainetta ei ole järkevää pistää ensimmäisenä valintana leukalinjan korjaamiseksi tai kasvojen alaosan kiristämiseksi, sillä tulos voi olla liian raskas kudosten alas painumisen vuoksi. Kasvoja on ensin kohotettava ja sen jälkeen muotoiltava. Täyteaineet, neulaus, dermaroller, mesohoito, lasertoimenpiteet tai kemialliset kuorinnat eivät pysty myöskään vähentämään kasvojen yläosan mimiikkaryppyjä yhtä tehokkaasti kuin botuliinitoksiini.

Yhdessä ne kuitenkin parantavat tulosta, ja monet edellä mainitut ihon rakenteen parantamiseen tarkoitetut toimenpiteet ovat korvaamattomia, kun tavoitellaan hehkuvampaa, nuorekkaampaa ja kimmoisampaa ihoa.

Ennen toimenpidettä:

Kuten monissa muissa hoidoissa ja pistoksissa, 24 tuntia ennen toimenpidettä ei ole hyvä käyttää verta ohentavia lääkkeitä (aspiriini ja ibuprofeeni) eikä alkoholia tai ravintolisiä (kuisma, kalaöljyt, Gingko Biloba, C- ja E-vitamiinit). Aspiriinia tai verta ohentavia valmisteita käyttävät potilaat eivät saa keskeyttää hoitoa, mutta nämä valmisteet voivat lisätä toimenpiteen verenvuotoriskiä.

Toimenpidettä ei voida tehdä, jos potilaalla on jokin virussairaus, yskä, kurkkukipu tai muita vilustumisen merkkejä. Toimenpidettä ei suoriteta myöskään silloin, jos kasvoissa on tulehduspesäkkeitä.

Vasta-aiheet:

  • tulehduksellinen ihottuma tai infektio hoidettavalla alueella
  • taipumus arpeutumiseen
  • autoimmuunisairaus
  • hemofilia
  • raskaus, IVF-hoito tai imetys
  • aktiivinen herpesihottuma kasvoissa (potilaille, joilla esiintyy välillä herpestä, on tehtävä profylaktinen virusta ehkäisevä hoito)
  • aiemmin sairastettu bakteeriperäinen endokardiitti
  • kemoterapia

Riskit

Langat ovat yksi turvallisimmista ja mini-invasiivisimmista esteettisistä ei-kirurgisista toimenpiteistä.

Useimmilla ihmisillä ei esiinny toimenpiteen jälkeen sivuvaikutuksia, ja he voivat jatkaa heti normaalia elämää kohentuneella ulkonäöllä. Reaktiot ovat yleensä hyvin pieniä ja tilapäisiä.

Joskus kasvoissa voi esiintyä hieman punoitusta, muutama mustelma tai turvotusta, joka tavallisesti helpottaa muutaman päivän tai viikon kuluessa. Turvotus on välttämätöntä uuden kollageenin muodostumiseksi. Lanka-alue voi olla hieman kipeä noin viikon ajan. Jos lankakohotus on tehty oikein, muut komplikaatiot ovat harvinaisia.

Toimenpiteen jälkeen:

  • Kasvohoitoja ja ‑hierontoja, saunaa, aurinkoa ja äärimmäisiä lämpötiloja on vältettävä 2 viikon ajan
  • Alkoholia ja voimakasta fyysistä rasitusta on vältettävä 48 tunnin ajan (mononiitit)
  • Voimakasta fyysistä rasitusta on vältettävä 5 päivän ajan (PDO-langat)
  • Tulokset on suotavaa arvioida 3 viikon kuluttua lääkärin konsultaatiossa. Toimenpidettä voidaan tarvittaessa täydentää

KUKA ON VALINNUT MEIDÄN KLINIKKAMME?

Asiakkaiden kokemuksia

Katso videoita

Palaute

Mitä mieltä asiakkaamme ovat?

Haluatko aloittaa matkasi jo tänään?

UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme

Klaviyo (FIN)