Palaute

Iso, iso kiitos Maarja-Liisalle, vastaat nopeasti, kyselet miten voidaan, olet kiinnostunut asiakkaistasi  – aidosti. Olet esimerkillisen hieno ihminen! Tri Simmo on hyvä leikkaamaan, arpi on huomaamaton ja kaunis, teit parhaasi!

Piia / Rintaimplanttien vaihto

Olen tosi tyytyväinen valintaani, palvelu oli tosi hyvää ja kaikki järjestelyt sujuivat mutkattomasti. Viesteihin ja kaikkiin kysymyksiin vastattiin nopeasti ja kattavasti. Kaikki henkilökunta oli ystävällistä ja Siim Simmo on huippu työssään! Olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.

Ida / Rintojen suurennus

Koko rintojen suurennus-prosessista minulla on pelkkää positiivista sanottavaa! Minulle valittiin Polytech 320cc anatomiset implantit lihaksen alle. Ajan sain nopeasti, valmistelujen ja leikkauspäivän organisointi oli jouhevaa ja minulla oli sellainen olo, että olen kokeneissa käsissä. Lähdin Viroon yksin, mikä aluksi pelotti, mutta leikkauspäivänä olin jo niin keskittynyt tulevaan, etten jännittänyt juuri lainkaan enää. Huonetoverina oli onneksi toinen suomalaisnainen, joten saimme myös vertaistukea toisiltamme. Leikkauspäivän jälkeen olin 2 vrk todella kipeä ja toipilas, mutta tilanne helpottui muutaman päivän jälkeen ja olin sairaslomalla yhden viikon. Kolmen viikon ajan toimin varovaisemmin, sen jälkeen aloin pikku hiljaa taas esim.siivoamaan kotona yms. Selällään nukkumiseen kahdella tyynyllä tottui hyvin äkkiä, koska se oli ainoa asento missä pystyi nukkua. Lopputulokseen olen ollut tyytyväinen, ja nyt 2 kk jälkeen arvet ovat siistit, ja voin toimia ja olla jo aivan normaalisti. Todella hyvä kokemus!

Jaana / Rintojen suurennus

Kaikki sujui mutkattomasti ja potilaskoordinaattorin kanssa oli helppo neuvotella, suunnitella ja kommunikoida, sekä sain vastauksen kaikkiin kysymyksiini. Kirurgi oli ymmärtäväinen ja ammattitaitoinen sekä kuunteli toiveitani toimenpiteeseen liittyen.

Guinevere / Rintojen pienennys ja kohotus

Koko prosessi (rintojen suurennus) sujui hienosti. Leikkauksesta on nyt kulunut kuukausi ja toipuminen on mennyt odotettuakin paremmin. Olen tyytyväinen tulokseen jo nyt, vaikka se tulee tästä varmaan vieläkin paranemaan.

Sari / Rintojen suurennus

En osannut edes odottaa näin upeaa tulosta! Tri Simmo otti suunnittelussa huomioon fyysisen työni ja harrastukseni, joten implantit eivät häiritse millään tavalla rankassakaan urheilussa. Lisäksi hän osasi katsoa implanttien koon ja muodon, joka sopii vartalooni ja toiveisiini täydellisesti. Tämä oli minulle jo toinen käynti klinikalla ja aikaisemman käynnin perusteella minulle oli itsestään selvää, että voin luottaa The Health Cliniciin jatkossakin. Turvallisuus, ammattitaitoisuus ja luotettavuus näkyy läpi koko prosessin, henkilökunta ja yhteyshenkilöni Maarja-Liisa olivat erittäin huolehtivia. Kiitos klinikan väelle ja Maarja-Liisalle että teitte jälleen käynnistäni miellyttävän ja Kiitos Tri Simmolle uusista, täydellisistä rinnoistani!

Terhi / Rintojen suurennus

Kaikki meni osaltani todella hyvin pandemia-tilanteesta huolimatta. Kirurgin kokemus herätti luottamusta jo ennen leikkausta tällaiselle kokemattomalle potilaalle. Aikataulut sovittiin jouhevasti ja sähköposteihin vastattiin nopeasti. Itse leikkaus onnistui mielestäni oikein hyvin.

Satu / Rintojen suurennus

Olen tyytyväinen lopputulokseen sekä asiointi sujui mutkattomasti.

Jessica / Rintojen suurennus

Olen todella tyytyväinen leikkaukseen Health clinicin kautta. Asiakaspalvelu on ollut ystävällistä ja vastauksia on saanut nopeasti sekä ennen että jälkeen leikkauksen. Leikkaus sujui hyvin, klinikalla oli viihtyisää ja henkilökunta ystävällistä. Paraneminen on sujunut paremmin kuin osasin kuvitellakkaan ja lopputulos on kaunis, olen erittäin tyytyväinen päätökseeni ja tähän kokemukseen.

Jenni / Rintojen suurennus

Kokemuksena sanoisin, että oli parempi kuin mitä odotin.

Merja / Rintojen pienennys

Olen ollut tyytyväinen palveluun. Olen saanut vastaukset mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin ennen ja jälkeen leikkauksen. Kirurgin kanssa pääsimme hyvin yhteisymmärrykseen siitä mitä halusin lopputulokselta ja vaikka toipuminen on vielä kesken, en voisi olla tyytyväisempi tulokseen.

Hanna / Rintojen suurennus

Nouto satamasta erittäin mukava ja yhteyshenkilön kanssa oli helppo hoitaa asiat. Henkilökunta puhuu hyvää suomea tai englantia. Järjestelyt toimivat hyvin kaikinpuolin. Olen myös tyytyväinen siihen että sain mitä halusin eikä mielipiteeni pyritty vaikuttamaan. Rinnat ovat juuri niin suuret kuin halusin ja muoto on kaunis. Lopputulos on todella hyvä ja harmittaa vain etten tehnyt tätä aikaisemmin! Tietoa sain aktiivisesti kysymällä, itse kannattaa ottaa selvää mahdollisimman paljon ja kysyä kaikki mikä mieltä askarruttaa. Lopputulos on erittäin hyvä ja arvet todella siistit. Hinnoittelu selkeää kun kaikki kuuluu pakettihintaan ja helppoa kun liivitkin saa klinikalta eikä itse tarvitse ostaa. Olen todella tyytyväinen siihen miten kaikki on sujunut tähän mennessä.

Satu / Rintojen suurennus

Koko matkan ajan kaikki sujui loistavasti. Missään vaiheessa en kerennyt edes jännittämään operaatiota sillä henkilökunta toimi niin hyvin. Lopputulos on paras mahdollinen ja haavani paranivat nopeasti/ovat todella siistit.

Laura / Rintojen suurennus

Olen todella tyytyväinen koko toimintaan ja leikkauksen tuloksiin! Kaikki meni todella hyvin ja kipuja ei ollut juuri nimeksikään 🙂

Miia / Rintojen suurennus

Olen parantunut tosi hyvin, leikkaushaavan ja navan kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Olen niin kiitollinen Simmolle leikkauksen tuloksesta jo nyt vaikka on vielä turvotusta. Oikean kirurgin valitsin leikkaukseeni, en täydellisempää vatsaa olisi voinut toivoa edes unissani. Olen saanut itsetuntoni takaisin ja odotan kesää innolla uuden ihanan vatsani kanssa. Minulla on vain hyvää sanottavaa the health clinicistä ja Siim Simmoa voisin ylistää koko maailmalle kyllä niin hyvän työn teki. 

Niina / Vatsan muotoiluleikkaus ja rasvaimu

Minua jännitti hirveästi leikkaus ja sen jälkeiset kivut, mutta sektion kokeneena, niin kivut olivat samanlaisia, mutta kesti alle viikon. Leikkaus sujui todella hyvin ja minua hoitavat hoitajat ja leikkaava lääkäri Tri Siim Simmo olivat todella osaavia.
Leikkauksesta nyt kulunut kuukausi ja tulokset ovat huikeita 🙂
Mahdollisesti myöhemmin käyn vielä korjauttafassa rintani.

Elina / Vatsan muotoiluleikkaus, napatyrän poisto ja rasvaimu

Olin itse abdominoplastia leikkauksessa, mikä onnistui todella hyvin. Kiitos siitä kuuluu kirurgi Rein Adamssonille! Olen erittäin tyytyväinen saamaani palveluun ennen leikkausta ja sairaalassa ollessa. Matkat oli hoidettu valmiiksi sairaalaan ja sieltä pois. Suuret kiitokset henkilökunnalle sekä erityiset kiitokset potilaskoordinaattorille Maarja-Liisa Lillille!

Tanja / Vatsan muotoiluleikkaus

Toipuminen on sujunut hyvin. Arpi on siisti, tosin sen pituus ja operaation suuruus yllätti minut. Kirurgi oli mukava, huumorintajuinen. Minä olen jo 70v ja suoraan sanoen olen enemmän kuin tyytyväinen, olen suorastaan onnellinen. Entisen roikkuvan remppavatsan tilalle on tullut litteä upea vatsa. En olisi uskonut. Olisin tyytynyt vähempäänkin. Kiitokset kirurgille.

Leia / Vatsan muotoiluleikkaus ja rasvaimu

Kokemus oli kaikkiaan erittäin positiivinen ja suosittelen Health Cliniciä kaikille, jotka harkitsevat heidän tarjoamiaan toimenpiteitä.

Anna / Vatsan muotoiluleikkaus

Abdominoplastia jännitti ja pelotti etukäteen, mutta kaikki pelot osoittautuivat turhiksi. Hämmennystä herättää lähinnä se, miten hyvin kaikki sujui. Etukäteen olin pelännyt kipua ja matkustamista leikkauksen jälkeen, mutta turhaan. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, vatsa on litteä ja napa siellä missä pitääkin ja vieläpä kauniin pyörenä. Yhteydenpito potilaskoordinaattorin kanssa sujui hyvin ja ongelmia ei ollut missään vaiheessa. Oma kokemukseni The Health Clinicin toiminnasta ja Siim Simmon käden jäljestä on hyvät ja ainoa mikä harmittaa on se, että harkitsin niin pitkään toimenpiteeseen menoa:)

Piia / Vatsan muotoiluleikkaus

Varmasti kertoo paljon kun sanon että olen saanut elämäni takaisin teidän ansiostanne! Jos ikinä vastaavaa leikkausta tarvitsen, käännyn taas puoleenne!

Eeva / Vatsan muotoiluleikkaus

Hyvä kokemus. Sain hyvää hoitoa jäi positiivinen mielikuva. Toipuminen on ollut aika helppoa olen tyytyväinen.

Minna / Vatsan muotoiluleikkaus

Minusta pidettiin alusta loppuun saakka erittäin hyvää huolta. Rein Adamson on erittäin osaava ja miellyttävä. Jälkitarkastus järjestyi kätevästi Helsingissä. Kiitos, olen todella tyytyväinen kokonaisuudessaan!

Miia / Vatsan muotoiluleikkaus

Minulla on tietoja/kokemusta Brasiliasta jossa leikkauksen jälkeen suositellaan yksilöllisiä laadukkaita tukiasusteita käytettäväksi. Leikkauksen jälkeen sain tukisiteen joka oli hyvä heti alkuun pidettäväksi muttei mielestäni riittävä parhaan loppumuokkauksen kannalta. Hyvät tukiasusteet ovat mielestäni auttaneet parempaan lopputulokseen muokkaamalla vartaloani mieleiseen muotoon sekä estämään nesteen kertymistä leikkausalueelle. Asusteet tuntuvat myös miellyttäviltä ja auttavat myös liikkumista. Näistä tuotteiden käytöstä ja tarpeellisuudesta ei klinikalta saanut informaatiota.

Maria / Vatsan muotoiluleikkaus

Kaikki sujui alusta asti todella vaivattomasti klinikan puolelta. Yhteydenottoihini vastattiin aina nopeasti ja sain vastaukset kaikkiin mieltäni painaviin kysymyksiin. Sairaalassa asiat sujuivat hyvin. Olen ollut erittäin tyytyväinen minut leikanneeseen Tri. Rein Adamson teki taikojaan ja olen ollut ihan uskomattoman tyytyväinen lopputulokseen. En olisi ikinä uskonut, että saan näin hyvän vatsan. Jos koskaan tarvitsen jotakin kauneuskirurgiaa, en edes mieti muita vaihtoehtoja.

Sari / Vatsan muotoiluleikkaus

Abdominoplastia oli iso leikkaus, mutta kaikki meni todella hyvin. Pitkä kotimatka jännitti niin kuin leikkauskin, mutta sekin meni hyvin. Yllättävän vähän oli kipuja, eikä lääkkeitä tarvinnut syödä paljoa. Leikkauksesta on jo kuukausi. Vielä on turvotusta, mutta olen jo nyt todella tyytyväinen. Suosittelen lämpimästi kaikille joilla raskauksien jälkeen vatsalihakset eivät palaudu yhteen tai laihtumisen takia on ylimääräistä nahkaa harmina. Menisin uudestaan jos tarvetta ilmenee.

Kirsi /  Vatsan muotoiluleikkaus sekä napatyrän poisto

En osannut jännittää toimenpidettä kovasti etukäteen. Leikkaus meni hyvin. Kivut olivat leikkauksen jälkeen aika kovat, mutta sain niin hyvät kipulääkkeet, että kivut lähtivät lähes kokonaan pois. Vietin kolme päivää sairaalassa ja kotimatka sujui saattajan turvin hyvin. Nyt leikkauksesta aikaa puolitoista kuukautta ja olen niin onnellinen tästä uudesta vatsastani. Leikkausarpi on erittäin siisti, luulen että näkyviin ei jää juuri minkäänlaista jälkeä. En olisi uskonut että vatsasta tulee niin kaunis. Kiitos vielä hyvästä palvelusta. Kyllä on hintansa väärti! Suosittelisin ehdottomasti. Käyn Health Clinicin kautta korjauttamassa rintani myöhemmin. 

Eveliina / Vatsan muotoiluleikkaus

Minusta huolehdittiin alusta loppuun asti hyvin. Toiminta asiallista. Lääkäri ja hoitaja Suomessa kehuivat leikkausjälkeä erittäin hyvin tehdyksi. Olen tyytyväinen saamaani hoitoon ja tulokseen. 

Pirita / Vatsan muotoiluleikkaus

Pelkoni otettiin tosissaan ennen leikkausta …=)sain rauhottavaa lääkettä ja se auttoi. Tulos on oikein hyvä ja parantuminen on ollut nopeaa. Minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut. Ei ole ollut turvotusta ,ei mustelmia. Olo oli todella epämukava kotimatkalla. Suosittelen hyttiä laivamatkalle ja tukihenkilön ottamista mukaan, onhan leikkaus iso.

Kirsi / Vatsan muotoiluleikkaus

Leikkaus ehti jännittää, mutta kaikki meni hyvin. Sain laivaliput, minua oltiin Tallinnassa vastassa ja potilaskoordinaattori ajoi minut sairaalaan jossa leikkaus alkoi parin tunnin sisällä. Kirurgi kävi luonani suunnittelemassa tulevan nenäni muotoa, ja hän osasi heti nimetä mitkä kohdat nenässäni olivat tavallisesta poikkeavia. Hän myönsi leikkauksen olevan haasteellinen epätavallisen nenämuodon vuoksi, mutta nyt vino ja leveä nenäni (nenänvarresta asti leveä ja siitä vielä levenevä nenänpää) on suora ja sievä, normaali. Todella luonnollista jälkeä, kiitokset Saarts!

Nina / Nenäleikkaus (rhinoplastia)

Leikkaus sujui kaikin puolin hyvin. Samoin kahden päivän hoito klinikalla. Myös laivamatkojen järjestely ja klinikalle kuljetus ja sieltä pois sujuivat hyvin. Kokemus kokonaisuudessaan oli kohdallani onnistunut.

Kari / Nenäleikkaus (rhinoplastia)

Tämä on paras asiakaspalvelukokemus, jonka olen kohdannut. Maarja-Liisan kanssa oli helppoa asioida ja hän hoiti kaikki käytännön järjestelyt. Kaikki mitä minulle luvattiin, esim laivaliput & kyyti sairaalaan ja takaisin satamaan, hoitui moitteettomasti. Tri Saarts oli mukava ja ammattitaitoinen. Kaikkiin kysymyksiini vastattiin nopeasti ennen leikkausta ja sen jälkeen. Kaikki asiointi onnistui hyvin suomen kielellä. Minulta myös kyseltiin kuulumisia leikkauksen jälkeen ja sain tunteen että paranemisestani oikeasti huolehditaan. Lopputulos näyttää hyvältä ja luonnolliselta, mikä on tietysti tärkeintä.

Jarmo / Nenäleikkaus (rhinoplastia)

Kaikki sujui hyvin mielestäni hyvin ja olin tyytyväinen leikkauksen tulokseen. Kirurgilla oli kännykässä ohjelma jolla pystyi muokkaamaan ennen ja jälkeen kuvia ennen nenäleikkausta. Tämä oli todella hyvä ja helpotti paljon potilasta ja kirurgia että millaista lopputulosta potilas toivoo.

Anna / Nenäleikkaus (rhinoplastia)

Olen tyytyväinen, lopputulos on tosi hyvä!

Branimir / Nenäleikkaus (rhinoplastia)

Kaikki sujui hienosti. Henkilökunta ja hoito aivan suurenmoista. Suosittelen lämpimästi. Jos tulee tarve toimenpiteeseen, valitsen ehdottomasti the healt clinic! 🙂 

Heidi / Nenäleikkaus (rhinoplastia)

Olin todella jännittynyt ennen leikkaukseen menoa, mutta kaikki hoitui niin hienosti ettei paikan päällä tarvinut enään jännitellä! Paljon kiitoksia 🙂

Miia / Nenäleikkaus (rhinoplastia)

Kiva saada palvelua suomeksi. Kirurgi oli ammattilainen ja miellyttävä. Sairaala oli hieno. Sain hyvin ja nopeasti apua kun haava hieman repesi. Leikkaus oli yllättävän edullinen ja hyvä että kaikki kuului hintaan. Lopputulos on todella hyvä!

Elina / Yläluomileikkaus

Kokemus oli sujuva ja hyvä. Voisin tulla toisen kerran kokemuksen perusteella. Paluu laivalla hytin kanssa oli miellyttävä. Otin lähtiessä kipulääkettä, niin se auttoi kotimatkalla.

Satu / Alaluomileikkaus ja rasvaimu

Kaikki sujui ihan hyvin!

Owe / Yläluomileikkaus

Olen todella tyytyväinen. Mustelmia ei ollut melkein ollenkaan. Kun tikit oli poistettu niin en tarvinnut edes aurinkolaseja enää. Sähköposteihini vastattiin nopeasti ja huolehtiminen Virossa oli moitteetonta. Suuret kiitokset!

Kristina /  Yläluomileikkaus sekä syylän poisto otsasta

Minulle tehtiin mini-facelift neljä viikkoa sitten. Toipuminen on ollut odotettua nopeampaa. Mustelmia oli kahden viikon jälkeen leikkauksesta niin vähän etten tarvinnut edes värivoidetta töihin mennessäni. Moni on ihmetellyt, miten nopeasti olen parantunut ja miten siistiä jälkeä Siim Simmo on tehnyt. Olen erittäin tyytyväinen tämän hetkiseen tulokseen.

Tarja / Mini-facelift

Kokemus oli sujuva ja hyvä. Voisin tulla toisen kerran kokemuksen perusteella. Paluu laivalla hytin kanssa oli miellyttävä. Otin lähtiessä kipulääkettä, niin se auttoi kotimatkalla.

Satu / Rasvaimu ja alaluomileikkaus

Kommunikoimti health clinicin kanssa oli nopeaa ja vaivatonta. Konsultaatio ja leikkauspäivä oli hyvin valittavissa. Sairaalassa hoitajat puhuivat englantia ja suomea. Kaikki sujui ongelmitta, kuljetukset satamasta sairaalaan ja toisin päin. Health clinicistä on myös oltu useamman kerran yhteydessä ja kyselty, kuinka voin. Toipumisesta nyt vähän yli kuukausi ja tuloksia alkaa näkymään. Olen todella tyytyväinen kokonaisuudessaan ja aion jatkossakin käyttää heidän palveluitaan.

Isabel / Rasvaimu

Kannatti uskaltaa ja investoida! Prosessi konsultaatiosta rasvaimuun ja jälkitarkastukseen sujuva ja minut hyvin huomioiva. Iso kiitos Tri Simmolle, Maarja-Liisalle ja The Health Clinicin henkilökunnalle. Iloitsen päivittäin rasvaimun tuloksista!

Terhi / Rasvaimu

Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Kiitos hyvästä kokemuksesta. Mahdollisesti voimme nähdä tarpeen tullessa uudelleen.

Satu / Rasvaimu

Hei vaan! Suuret kiitokset Teille kaikille, leikkaava lääkäri Rein Adamson, nukutuslääkäri, koko leikkausalihenkilökunta, Kristo Saaritse ja Sandra! Leikkaus onnistui oikein hyvin, hoito ja palvelu oli erinomaista, ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen:) Olen suositellut teitä ystävilleni, ja yritin myös laittaa nettiin keskustelupalstalle suosituksen, mutta en osannut. Toivotan Teille kaikille hyvää alkavaa talvea 2012, ja onnea ja menestystä omaan elämäänne:) Olette auttaneet kovasti että yhden naisen elämänlaatu on tullut paremmaksi.

Rajja / Rasvaimu

Oli todella korkeatasoista työtä Teidän sairaalassa ja miellyttävä käydä.
Todella työhönsä paneutuva lääkäri Rein Adamson. Kunnioitukseni hänelle lääkärinä ja ihmisenä.

Kiitoksia kaikille Teille !

Erkki / Rasvaimu

Olen parantunut tosi hyvin, leikkaushaavan ja navan kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Olen niin kiitollinen Simmolle leikkauksen tuloksesta jo nyt vaikka on vielä turvotusta. Oikean kirurgin valitsin leikkaukseeni, en täydellisempää vatsaa olisi voinut toivoa edes unissani. Olen saanut itsetuntoni takaisin ja odotan kesää innolla uuden ihanan vatsani kanssa. Minulla on vain hyvää sanottavaa the health clinicistä ja Siim Simmoa voisin ylistää koko maailmalle kyllä niin hyvän työn teki. 

Niina / Rasvaimu ja vatsan muotoiluleikkaus

Toipuminen on sujunut hyvin. Arpi on siisti, tosin sen pituus ja operaation suuruus yllätti minut. Kirurgi oli mukava, huumorintajuinen. Minä olen jo 70v ja suoraan sanoen olen enemmän kuin tyytyväinen, olen suorastaan onnellinen. Entisen roikkuvan remppavatsan tilalle on tullut litteä upea vatsa. En olisi uskonut. Olisin tyytynyt vähempäänkin. Kiitokset kirurgille.

Lea / Rasvaimu ja vatsan muotoiluleikkaus

Kaikki meni erittäin hyvin. Asiakaspalvelu ja yhteydenpito oli ensiluokkaista. Olen nyt paljon itsevarmempi vartalostani koska vartaloni muoto on parempi. Voin myös käyttää erilaisia vaatteita kuin ennen joka on ihanaa. Enää en häpeä keskivartaloani niinkuin ennen. Tällä operaatiolla on ollut iso vaikutus itsetuntooni.

Ida / Rasvansiirto pakaroihin (lipofilling)

Kaiken kaikkiaan oli todella hyvä kokemus. Jännitin jonkin verran mutta se alkoin laueta kun juttelin lääkärin kanssa trii Siim Simmo myös Maarja-Liisa Liil kanssa, kaikki sujui niin kuin oli sovittu. Leikkaus on nyt yli kuukausi ja täytyy kyllä sanoa, että olen kyllä aika tyytyväinen. Muutos kyllä huomaa olen pepusta iloinen rasva ei lähtenyt pois. Kiitän hyvästä hoidosta kirurgeja sekä henkilökunta. Todellakin tulen tänne uudelleen jos on muutta korjattavaa 😊

Tania / Rasvansiirto pakaroihin (lipofilling)

BBL-leikkaus The Health Clinicin kautta oli täysi kymppi alusta loppuun! Ihana porilaskoordinaattori joka vastasi nopeasti ja asiantuntevasti kaikkiin kysymyksiini, ystävälliset hoitajat, taitava ja huumorintajuinen kirurgi sekä uskomaton lopputulos. Kiitos!

Roosa / Rasvansiirto pakaroihin (lipofilling)

Kaikki sujui juuri niin kuin oli sovittu. Kaikesta oli huolehdittu, matkoja myöten. Leikkaus sujui ongelmitta, samoin paraneminen, odottelen ilolla allitonta kesää!

Riitta / Olkavarsien muotoiluleikkaus

Kahden lapsen syntymän (eli vuosien unettomuuden) jälkeen ja vietettyäni melko paljon aikaa auringossa tunsin, että oli aika vähentää hieman kasvojen ryppyjä. Kävin Health Clinicissa pistoshoidossa, sillä halusin tehdä toimenpiteen turvallisessa paikassa. Olen erittäin tyytyväinen koko prosessiin. Pidin erityisesti siitä, että lääkäri oli rauhallinen ja iloinen. Lopputulos näkyi noin 10 päivän kuluttua ja se oli juuri sellainen kuin olin halunnut. Kasvot ovat raikkaammat ja näyttävät levänneemmiltä. Aion ehdottomasti uusia toimenpiteen tulevaisuudessa.

Marge / Botuliinitoksiini + täyteainepistokset

Otin Health Clinicissa täyteainepistokset huulten epäsymmetrian korjaamiseksi. Toimenpide oli nopea ja yllätyksekseni myös melko kivuton. Pelkäsin mustelmia, mutta pelko oli turhaa, ja olin erittäin tyytyväinen toimenpiteeseen.

Terje / Täyteainepistokset

Minua häiritsivät ”sibeliusryppy” ja muut otsarypyt, jotka tulivat esiin erityisesti pitkän työpäivän jälkeen, kun poistin meikin. Minulle pistettiin botoxia otsaan ja sibeliusryppyyn. Otsa on nyt sileä ja kiiltävä, eivätkä edes pienet rypyt näy enää. Otan botoxia Health Clinicissa puolen vuoden välein, ja tähän asti olen ollut erittäin tyytyväinen.

Liisa / Botuliinitoksiini

Erittäin ystävällinen ja ammattitaitoinen palvelu. Sibeliusryppy aiheutti epävarmuutta, ja lopputulos oli erittäin hyvä ja kesti pitkään.

Hanna / Botuliinitoksiini

Toimenpide oli nopea ja kivuton, ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Lasten saamisen jälkeen minulle syntyi voimakkaita ilmeryppyjä, joista olen nyt päässyt eroon. 
Suosittelen!

Gerli / Botuliinitoksiini

Laserhoito oli minulle jotain aivan uutta. Alussa en osannut aavistaakaan, miten se vaikuttaa. Olin nähnyt ystävälläni erinomaisia tuloksia IPL-hoidon jälkeen. Hänen ihonsa oli niin raikas ja kaunis, myös ilman meikkiä. Niinpä päätin itsekin kokeilla IPL:ää. Minulla oli pienten ryppyjen lisäksi pigmenttiläiskiä. Yllättävää kyllä, pääsin käytännössä eroon pigmenttiläiskistä jo ensimmäisen kerran jälkeen. Iho oli yleisesti ottaen paljon kirkkaampi ja pehmeämpi. Erittäin kätevä toimenpide tehtäväksi keskellä työviikkoa, sillä kaikki tapahtuu hyvin nopeasti, eikä toimenpiteen jälkeen tarvitse toipua kotona tai muuta vastaavaa.

Anna-Liisa / Pigmenttiläiskien hoito

Minulle tehtiin laservalonuorennus ja pigmenttiläiskähoito kasvoille ja dekolteelle. Toimenpiteen jälkeen pigmenttiläiskät olivat jonkin aikaa näkyvämpiä, mutta muutaman viikon kuluttua ne olivat kadonneet dekolteelta eivätkä ole tulleet takaisin edes auringossa ollessa. Koska minulla on melko rasvainen iho, toimenpiteen jälkeen iho oli kirkkaampi ja huokoset pienentyneet, joten ihoni ei rasvoitu enää niin nopeasti päivän aikana. Voin siis sanoa, että olen tyytyväinen ja aion varmasti tehdä toimenpiteen uudelleen keväällä.

Kadi / Pigmenttiläiskien hoito + valonuorennus

Lasertoimenpide oli aluksi pelottava, mutta siihen tottui nopeasti. Lääkäri oli erittäin ammattitaitoinen ja ystävällinen ja antoi tarkan katsauksen siitä, mitä oli tarkoitus tehdä. Sain myös tarkat ohjeet siitä, mitä minun on vältettävä toimenpiteen jälkeen. Toimenpiteen jälkeen iholla oli hieman punoitusta, mutta se hävisi nopeasti. Kasvojen ihon laatu on toimenpiteen jäljiltä paljon parempi ja hehkuvampi. Olen erittäin tyytyväinen tulokseen.

Merily / Valonuorennus

Olen erittäin tyytyväinen toimenpiteeseen. Muutaman päivän kuluttua huomasin tuloksia. Ihoni kirkastui ja pigmenttiläiskät vaalenivat.
Erittäin ystävällinen ja ammattitaitoinen asiakaspalvelu.

Olga / Pigmenttiläiskien ja aknen hoito

Minulle tuli raskauden aikana pigmenttiläiskiä kasvoihin erityisen outoihin kohtiin (suun ympärille ja silmien alle). Olen kokeillut kaikenlaisia voiteita ja kuorintoja melko pitkään, eikä mikään ole auttanut. Minulle tehtiin Health Clinicissa monta kertaa IPL-hoito, ja tilanne on paljon parempi! Alussa ensimmäisen kerran jälkeen kasvoihin muodostui kuin pieniä pippureita (mikä oli odotettu reaktio). Sitten ne irtosivat, ja niiden alta tuli esiin paljon kirkkaampi ja hehkuvampi iho. Aion ehdottomasti mennä IPL-hoitoon uudelleen syksyllä.

Joanna

Tunsin oloni heti mukavaksi ja sain apua vuosia jatkuneeseen ongelmaani. Minulle määrättiin reseptilääke, ja sen seurauksena akneni ja näppyläni ovat vihdoin hävinneet lähes kokonaan. Kiitos paljon!

Mary-Liis

Olin huolissani epäilyttävästä luomesta, ja päätin tarkastuttaa kaikki vartaloni luomet. Ihotautilääkäri toimi nopeasti ja selitti kaiken, mitä teki ja näki. Epäilyttävän luomen tarkastus, poistaminen ja biopsia tehtiin paikan päällä, ja onneksi kaikki oli kunnossa. Kiitos!

Jaanus

Minulla oli pitkään ongelmia kuivan ja ärtyneen ihon kanssa. Ihotautilääkäri Reinsoo suositteli minulle uusia hoitotuotteita ja elämäntapamuutoksia, jotka ovat todella auttaneet. Lisäksi minulle tehtiin IPL, joka paransi ihoni rakennetta. Olen erittäin tyytyväinen koko klinikkakokemukseen ja suosittelisin sitä ehdottomasti vastaavaa apua tarvitseville tuttaville.

Elisabeth

Haluatko tietää lisää?

Tutustu blogiimme

    • Kauneuskirurgia
    • Uutiset

    Mitkä ovat plastiikkakirurgian trendit?

    Plastiikkakirurgiamaailma on jatkuvassa muutostilassa, ja uudet trendit ja tekniikat muuttavat jatkuvasti asiakkaiden toiveita ja sitä,…

    12. tammi 2024

Haluatko aloittaa matkasi jo tänään?

UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme

Klaviyo (FIN)