fbpx
lipofilling rintojen suurennukseen

Rintojen suurennus on kiistatta maailman suosituin kosmeettinen leikkaus. Kyseessä on myös yksi eniten tunteita herättävistä aiheista, sillä omat rinnat ovat jokaiselle naiselle erittäin tärkeä kehon alue. Kokemus osoittaa, että lähinnä pelätään implanttien asentamista, sillä kyse on vieraasta esineestä, mutta varovaisia ollaan myös rasvansiirron eli lipofillingin suhteen. Lipofilling rintojen suurennukseen lisää samaan aikaan jatkuvasti suosiotaan.

Viime vuosina on rintojen suurennuksessa yhä enemmän yleistynyt biologisen proteesin eli keholle luonnollisen rasvan käyttäminen, joka antaa valikoiduilla potilailla erittäin hyvän ja luonnollisen tuloksen.

Hoitotoimenpiteellisesti lipofillingin osalta ensimmäinen vaihe on rasvan imeminen strategiselta alueelta (esimerkiksi vatsa, reidet, lantio, pakarat tms.), sitten rasvan siirtäminen halutulle alueelle.

Jokaisen uuden menetelmän käyttöön vakiinnuttamiseen liittyy yhtenä luonnollisena osana erilaisten myyttien muodostuminen. Tarkkailemme joitakin niistä lähemmin.

 

Myytti: Ruiskutettava rasva häviää jonkin ajan kuluessa jäljettömiin.

Todellisuus: Ei, varmasti ei häviä. Ruiskutettu rasva saattaa tosin ajan mittaa vähentyä, mutta alkuperäinen tulos ei häviä kokonaan. Yleissäännön mukaan rasva, joka kuukauden tai kahden kuluttua jää niin sanotusti pysymään, jää myös lopullisesti. Selvitykseksi se, että edes kaikkein elinvoimaisillakaan rasvasoluilla ei ole leikkauksen jälkeen aina riittävää verenkiertoa, jonka vuoksi ne kuolevat. Verenkiertoonkin tässä yhteydessä tärkeä tunnussana, sillä siitä riippuu suuresti leikkauksen tulos. Myös painosi mahdollinen suuri vaihtelu leikkauksen jälkeen saattaa vaikuttaa rintojen kokoon.

Tri Martin Adamsonin mukaan osa siirretystä rasvasta tosin häviää ja yksilölliset erot rasvan säilymisessä ovat suuret, mutta siirretystä rasvasta jää usein jäljelle noin 80 prosenttia. ”Tärkein syy siihen, että rinnan koko leikkauksen jälkeen supistuu, on alussa ollut turvotus. Tutkimusten mukaan tämä prosessi kestää noin kolme viikkoa. Neljännestä viikosta alkaen ruiskutetun rasvan määrä ei enää vähene”, Adamson vakuuttaa ja lisää, että jatkossa supistuminen on mahdollista vain äärimmäisen laihtumisen yhteydessä.

 

Myytti: Voi valita minkä tahansa koon.

Todellisuus: On totta, että implantteja on saatavilla erikokoisina, mutta lipofillingin avulla rintojen kokoa ei voi radikaalisti muuttaa. Tämän hoitotoimenpiteen avainsanana on luonnollisuus ja rintojen kokoa voi muuttaa 0,5–1 kuppikoon verran. Lipofilling rintojen suurennukseen on paras valinta sinulle silloin, kun et tavoittele suurinta mahdollista muutosta.

”Lipofillingin etuna on ensinnäkin se, että tämän toimenpiteen voi suorittaa toistuvasti, ja toiseksi se antaa mahdollisuuden imeä rasvaa pois joiltakin muilta kehon ongelmallisilta alueilta”, Adamsom selvittää ja lisää, että lipofilling rintoihin on vaaraton ja tehokas menetelmä, joka antaa luonnollisen ja pysyvän tuloksen.

 

Myytti: Vaarallinen ja hankala hoitotoimenpide.

Todellisuus: Ei, kyseessä on helppo ja yleensä myös vaaraton leikkaus. On tärkeää konsultoida lääkärin kanssa etukäteen ja olla oman terveydellisen tilanteen suhteen täysin rehellinen. Keho ei torju siirrettyä rasvaa, sillä kyseessä on sinun oma rasvasi.

Tulee ottaa huomioon, että hyvin todennäköisesti leikkausta seuraavat 2–4 viikkoa ovat epämukavia, voi esiintyä sekä turvotusta että mustelmia.

 

Myytti: Lipofilling sopii kaikille.

Todellisuus: Kyllä, siinä mielessä tämä väite on tosi, että sen voi varmasti suorittaa kaikille halukkaille, mutta tämä ei tarkoita sitä, että kaikki halukkaat olisivat ihanteellisia ehdokkaita.

Ensinnäkin sinulla pitää olla riittävästi rasvaa, jota voi käyttää. Toiseksi tarvitaan, että ruiskutettavan alueen anatomia olisi sopivaa, jotta saavutetaan kaunis tulos. Jos olet liian laiha, hoitotoimenpidettä ei ole helppo suorittaa.

HUOM! Kaikkien muiden leikkausten tapaan myös lipofilling sisältää joitakin riskejä. Muista, että pääsääntöisesti kyseessä on luonteeltaan hyvin helppo toimenpide, mutta teoriassa riskejä on silti aina olemassa. Vetoamme kaikkiin kiinnostuneisiin, että ennen päätöksen tekemistä sinun on ehdottomasti konsultoitava lääkärin kanssa ja olla 100-prosentisen rehellinen kaikessa, mitä lääkäri sinulta kysyy.

Älä ujostele tuoda esiin seikkoja, jotka eivät alkuun ehkä tunnu liittyvän hoitotoimenpiteeseen. Aina on parempi saada enemmän tietoa kuin vähemmän.

Lue lisää, miten pakaroista otettu rasva tekee povestasi muodokkaamman. Vilkaise sitäkin, miten lipofilling rintojen suurennukseen pidentää elämäsi arvokkainta aikaa.

Jos haluat suurentaa rintojasi lipofillingin avulla, ota meihin yhteyttä!